Eli kohta loppuu, vielä ensi tiistaihin asti kutvelehdin täällä kuusamossa ja sitten kääntyy auton keula vähän etelämmäs hossaa päin. Viime päivät on menneet vähän puoliunessa, maanantaina nääs tultiin takasin lapista pallastuntureilta, jossa tosiaan kului reilu viikko brittiarmeijan kouluttajan roolisssa. Joopa joo. Kyseessä oli siis jonkinlainen partioleiri jossa ympäri saarivaltiota tulleet brittinuoret opetteli eräelämää meidän huippikokeneiden oppaiden neuvoin. Oli kyllä oikein opettava reissu, sillä muut oppaathan tosiaan oli oikein rautasta porukkaa, keräsmikko ja veljekset pirttimaa kuusamosta nääs. Eli kovassa seurassa mentiin ja muiden tekemisiä katellessa siinä itsekkin oppi paljon matkan varrella. Ei tuo nyt tietysti ollut se helpoin mahdollinen keikka aloittaa varsinaiset opashommat, mutta ei kai se homma omaltakaan osalta ihan päin persettä mennyt kun lopussa tuntui porukalta kiitoksia satelevan. Vai olisiko sitten ollut sitä brittiläistä kohteliaisuutta.

Tässäpä saatteeksi pari kuvaa jänkhältä, tasapuolisuuden nimissä yksi kuva jokaisesta jangsteritiimistä.

                               Tämä skottiryhmä oli kyllä kielensä puolesta melkoinen painajainen. Normaalisti herrojen puheesta sai selvää noin joka kymmenennen sanan kohdalla, mutta kun porukalta alkoi palaa käämit prosentti nousi noin viiteenkymmeneen lukuisten f-sanojen vuoksi.

                         Tässäpä sitten toinen porukka poseeraamassa taivaskerolla. Nämä nuorukaiset olivat sitten taas niin kohteliaita ja hyvin käyttäytyviä joka käänteessä että ihan piti ihmetellä. Vanha herra taustalla oli reissun konkari, 67-vuotias kameramies joka painoi joukon jatkona kuin nuori mies ikään. Ja keskellä sitten junnujen oma opas.

Se siitä tasapuolisuudesta sitten, sillä tietokone ei halua minun laittavan tähän kuvaa kolmannesta ryhmästä. Että antaa olla. 

Harjoittelun vimoset päivät on tosiaan olleet hieman aiemmasta poikkeavaa, sillä lapista tultuani en ole juuri kanootteihin koskenut, vaan olen hyysännyt hollantilaisia matkanjärjestäjiä ja kuskannut heitä kattelemassa paikkoja. Viime yönä käytiin karhunkatselukojulla istuskelemassa, ikävä kyllä ilman tulosta. Jokin kävi sentään rapistelemassa kojun takaseinällä ollutta muovipussia, oliko sitten kettu, supikoira vaiko karhu, sepä ei selviä koskaan. Mutta olipahan hollantilaisillakin melkoisen jännittynyt ilme kun puolen metrin päässä selän takana kuuluu raapimisääniä,  murahteluja ja muovipussin rapinaa. Tätä jatkui parikymmentä minuuttia, mutta sitten tämä jokin otti hatkat takavasemmalle. Huomenna täytynee ottaa vahinko takasin ja käydä esittelemässä rouville keron karhutarhaa, vaikka laiha lohtu se toki on verrattuna omassa ympäristössä liikkuvan selkosnallen näkemiseen.

Hilipatipippan!

Kaikki loppuu aikanaan, niin myös meikäläisen harjoitelu täällä Pohjois-Kuusamon selkosilla. Tuntimäärää en oo kovin tarkkaan laskeskellu, mutta sovittiin, että paiskon hommia kuun loppuun ja sitten nostan kytkintä. Kajaania kohden, isolla vaihteella ja alamäet vapaalla.

Onhan tässä siis vielä useampi viikko jäljellä tuonne kuun loppuun, mutta vauhdilla tuntuu aika rullaavan. Sunnuntaina on lähtö Hettaan, siellä vaellellaan viikonpäivät brittijangstereiden oppaana Keräsen Mikon ja muiden kuusamon hurjien kanssa. Voipi olla kieli monella solmulla, sillä harjottelussa ei ole tähän mennessä juuri tarvinnut englantia käyttää. Perjantaina tulee pari hollantilaista matkanjärjestäjän vapaamatkalaista katsastamaan paikkoja, ja niiden kanssa olisi tarkoitus seurustella sen minkä ehtii, tuo lapin reissu vaan tuli juuri sopivasti samalle viikolle kaikkien muiden operaatioiden kanssa. Mutta ovat nuo hollantilaiset täällä pari viikkoa, eli heitäkin ehtii haastattelemaan. Sittenpä se alkaakin olla homma kasassa täällä päin.

Elokuu kuluneekin sitten pääosin tuolla Suomussalmen puolella. Puolen kuun maissa olisi tarkoitus lähteä oppaaksi Upitrekin järjestämälle, reilun viikon vaellukselle tuonne martinselkosen ja hossan seudulle, ja sitä ennen ajattelin käydä vähän katastamassa paikkoja. Ei viitsi lähteä turistien kanssa sinne ihan pystymetästä kun ovat seudut entuudestaan täysin tuntemattomia. Välillä sitten Kajaaniin kalsaripyykille, ja loppukuusta takaisin erävaelluksen sm-kisoihin toimitsijaksi, jonka jälkeen vielä Mikkojen Kaikkonen ja Äijälä kanssa melomaan. Voihan se olla, että syksyllä koulun alkaessa on takki aika tyhjä.

Tässähän nämä tärkeimmät taas tulivat, loppukaneetit luvassa sitten kun tämä ralli päättyy.

Vikuranapa jatkuu Kuusamon säätyyppi edelleen, välillä aurinko helottaa ja heti perään rupeaa ripsimään vettä ja pohojatuuli puhaltaa. Tuntuu olevan lähes mahdotonta varustautua oikein yli viiden minuutin mittaisille ulkonaolojaksoille. Eilen rupesi meikäläisen katto laskemaan vettä läpi, kuuntelin sitten yöllä kuinka vesipisara sanoi plip posliinimukiin ja klonk kattilaan tippuessaan. Mutta eipä sovi valittaa kun vertaa Ruotsin ja Brittein saarten tulviin taikka Etelä-Afrikan lumisateisiin. Näin suhteutettuna voisi jopa väittää, että ilimojen herrat ovat hyvinkin armollisia täällä Koillismaan perukoilla.

Vaikka sateet tuntuvatkin vaikuttavan turistien määrään alentavasti, niin höntiäisten kohdalla homma on toisin. Eilen oli taas opaskoulutuspäivä, käytiin ihastelemassa Oulangan tulvaniittyjä. Itikoita ei ollut yhtä taikka kahta vaan hieman enemmän, pohjoisen poromiehillekin tuntu etelän miehen hyttyskarkotteet kelpaavan mukisematta!

Tämä säästä ja hyttysistä tällä erää.

Kesäpäivänseisaus meni menojaan, illat on pimenemään päin ja kesäiset kelit näemmä myöskin taakse jäänyttä aikaa. Lyhyt oli Kuusamon kesä, mutta sentään vähäluminen. Juhannusviikolla alkoi olla vilskettä niin täällä pohjoisessa kuin tuolla Kuusamon isolla kirkollakin kun kävin autoa korjuuttamassa ja katastuttamassa. Tuli siinä samalla tehtyä päivän hyvä työ, nimittäin kyydittyä peukalokyytiläisiä tuolta keskustasta oulangan luontokeskukseen. Olivat nämä fransmannit ja italiaanot saaneet karulla tavalla huomata, että tuo liftauskulttuuri ei oikein suomenniemellä kukoista; kyytiä olivat odottaneet kolmisen tuntia ennen ensimmäisen auton (minä) pysähtymistä vaikka tuolloin juhannusaatonaattona ei ollut tien päällä autoista pulaa.

Lieneväthän nämä juhannukselle tulleet turistit täällä edelleen melko sankoin joukoin, mutta keleistä johtuen eivät taida paljon mökkiensä ovia aukoa. Hiljaista on ollut melonnan osalta tämä alkuviikko ja sääkartan mukaan sama trendi jatkunee koko loppukuun. Pari pävää tuossa juhannuksen alla oli jo melko vilkkaan olosia tuolla joella, kanoottikuskaajia oli liikkeellä ihan väisteltäväksi asti. Mutta näin viileällä ei näy melonta sitten samaan malliin ihmisiä kiinnostavan. Toisaalta nytpähän olisi aikaa itellä käydä meloskelemassa. Vaikka olisihan tuossa toki muutakin hommaa, oparia ja muuta paperisotkua. (Ei paniikkia lapset, tuo opari on mainittu tuossa ihan kuriositeetin vuoksi, ei se minullakaan vielä ihan viimeistelyä vaille valmis ole.) Jotenkin vaan ei taas tunnu virta riittävän noihin sisähommiin vaikka ulkona olisi millainen koiranilma tahansa.

Auringonpaistetta ja turisteja odotellessa.

Kuluvan viikonlopun aikana ohjelmaan on kuulunut lähinnä kanoottien ja asiakkaiden kuskaamista Oulankajoelle. Melomaankin on siinä sivussa ehtinyt, tosrtaina viiva perjantaina meloin tuon Oulankajoen alaosan Kiutakönkään alta tuonne rajayöhykkeen tuntumaan asti Jäkälämutkaan, mikä onkin kaikkein suosituin pätkä melottavaksi. Tänään kävin sitten Käylän Salen työporukan kanssa melomassa noin puolet tuosta samaisesta pätkästä, eli eiköhän tuohon jokeen pikkuhiljaa tule tuntumaa.

Tuo kanoottikuskaushomma on kyllä kuin suoraan Jyväskylän suurajoista, sillä tiet tuolla jokivarren pikataipaleella ovat kapeita ja kuoppaisia ja kiemurtelevatkin lähes samaan malliin kuin Oulankajoki. Vauhti ei ehkä yllä ihan wrc-tasolle, mutta toistuvat läheltä-piti-tilanteet muiden kanootinvuokraajien kärryjen kanssa ja ajoneuvon hallinnan täydelliset menetykset kompensoivat onnistuneesti vauhdissa hävittyä vaaran tuntua. Lisäksi firman vuoden 92 mitsubishin vielä alkuperäinen pakoputki pitää sen kuulosta möläkkää, että enköhän sen johonkin kuoppaan tiputa vielä enne juhannusta. Eipähän tarvi keksiä asiakkaille puhumista kun ne ei kummiskaan mitään kuule kaiken sen pärinän yli. Vaan mukavaa hommaahan tuo on, ainakin vielä kun ei tarvi ihan tuli persiin alla paahtaa. Saa nähdä millaista se on sitten heinäkuulla, kiireistä vissiin. Aika paljon tuota hommaa keventää viikolla tulleet uudet kanootit, jotka on kymmenisen kiloa firman vanhoja purkkeja kevyempiä. Näillä uusilla on painoa mallista riippuen 28-30 kiloa, eli niitä saa kammettua auton katolle ja kärryyn yksinkin melko siedettävästi. Jos ihan noiden vanhojen kanoottien kanssa pitäisi touhuta niin varmaan välilevyt pullistelisi melko taajaan.

Ensimmäinen varikkokäyntikin sattui tälle päivälle, nimittäin joku onneton meni puhkomaan autosta takarattaan. Onneksi tämä kumminkin sattui vasta päivän päätteksi kun ajot oli ajettu. Tai vaihtoehtoisesti rälläsin pelkällä vanteella koko reissun, mene ja tiedä. Joka tapauksessa sai sitten kaikessa rauhassa nakata alle vararenkaan, johon muuten turvauduttiin ensimmäistä kertaa koko firman yhdeksänvuotisen olemassaolon aikana. Ja minä olin kuskin hommissa kunnolla vasta toista päivää. Mutta eikö ne kaikki kovimmat rattimiehet hajotakin eniten autoja, onhan Räikköseltäkin muutama mersu uran aikana radan varteen levinnyt ja näyttääpä tuo Suomussalmen hurjakin tekevän aika pahaa jälkeä rellullansa tuolla Kanadassa paraillaan!

Kommentoikaahan, rakkaat lapsukaiset, taas urakalla. Kohtahan meikäläisen blogi jo syrjäyttääkin irc-gallerian maan johtavana nuorison kohtauspaikkana!